Göstan Paviljonki sai vuoden Puupalkinnon

27 marraskuuta 2014
Serlachius-museon Göstan Paviljonki sai lyhyen ajan sisällä jo toisen palkinnon, kun sille nyt myönnettiin Vuoden 2014 Puupalkinto. Taidemuseon rakennuttajana toimi Ramboll CM Oy.
Taidemuseo on valloittava esimerkki konstailemattomasta puun käytöstä julkisessa rakennuksessa.

Taidemuseo on valloittava esimerkki konstailemattomasta puun käytöstä julkisessa rakennuksessa.

Ota yhteyttä

Lauri Blom

Aluepäällikkö, kiinteistöprojektinjohto, Keski-Suomi
P: +358 40 773 9881

Palkintoraadin mukaan Göstan Paviljonki on arkkitehtuuriltaan ja työnjäljeltään korkeatasoinen ja paikan arvoja kunnioittava rakennus, jonka sisätilat ovat vaikuttavat. Puurakenne on keskeinen osa rakennuksen sisä- ja ulkopuolen arkkitehtuuria ja antaa rytmin koko rakennukselle. Taidemuseo on valloittava esimerkki konstailemattomasta puun käytöstä julkisessa rakennuksessa.

— Hankkeen osalta ehkä merkittävintä oli, ettei rakennus ole pelkästään taiteen esilletuontia varten vaan se on myös itsessään taideteos. Varmastikin kaikki projektiin osallistuneet sisäistivät ajatuksen, että tällainen hanke osuu kohdalle vain kerran, projektipäällikkö Lauri Blom Rambollista kertoo.

— Kaikkiin projekteihin liittyy ennalta tunnistamattomia asioita, joiden selättämiseen vaikuttavat niin ratkaisujen kuin päätösten ajoittamisen onnistuminen sekä keskinäisen luottamuksen ja yhteistyön ilmapiirin rakentaminen hankkeen osapuolien välille. Rakennuttajakonsultin tehtävänä on huolehtia edellä mainituista. Mielestäni onnistuimme tässä hyvin, hän lisää.

Vuoden 2014 palkintolautakuntaan kuuluivat Suomen Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi, Rakennustietosäätiön yliasiamies, professori Matti Rautiola, Aalto yliopiston professori Pirjo Sanaksenaho ja Rakennuslehden päätoimittaja Veijo Käyhty.

Kilpailussa kunniamaininnan saivat Mansikkamäen koulu, Talo Riihi ja Konserttitalo Kilden. Korkeatasoiseen kilpailuun saapui tänä vuonna 20 ehdotusta. Lisätietoa kilpailusta saat Puuinfon verkkosivuilta www.woodarchitecture.fi tai www.puuinfo.fi.

Kohteen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat:

  • Arkkitehtisuunnittelu: espanjalainen MX_SI Architectural studio / Boris Bezan, Hector Mendoza ja Mara Partida sekä Arkkitehtitoimisto Huttunen–Lipasti–Pakkanen Oy / pääsuunnittelija Pekka Pakkanen ja projektiarkkitehti Uula Kohonen
  • Tilaaja: Gösta Serlachiuksen taidesäätiö / Henrik de la Chapelle
  • Rakennuttajakonsultti: Ramboll CM Oy / Lauri Blom
  • Rakennesuunnittelu: A-Insinöörit Oy / Launo Laatikainen
  • Uraoitsija: Jämsän Kone- ja Rakennuspalvelu Oy / Matti Järvelä
  • Puuosatoimittaja: Late-Rakenteet Oy / Veijo Lehtonen

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites