Keskustakirjastolle kunniamaininta ja yleisöäänestyksen voitto Tekla BIM Awards -kilpailussa

15 kesäkuuta 2018
Tekla BIM Awards -kilpailussa palkitaan vuosittain parhaat tietomallinnuskohteet.
Tekla BIM Awards 2018

Tekla BIM Awards 2018

Ota yhteyttä

Juha Pekka Smolander

Juha-Pekka Smolander

Johtaja, rakennetekniikka
P: +358 40 708 5386

Helsingin uuden keskustakirjaston tietomalli voitti yleisöäänestyksen ja palkittiin kunniamaininnalla Suomen ja Baltian Tekla BIM Awards 2018 -kilpailussa 14. kesäkuuta.

Tekla BIM Awards -kilpailussa palkitaan vuosittain parhaat tietomallinnuskohteet. Kilpailun voitti tänä vuonna Kainuun uusi sairaala. 

Joulukuussa Helsingin keskustaan avautuva keskustakirjasto on ollut rakenneteknisesti yksi vaativimmista hankkeista Suomessa. Ramboll vastasi keskustakirjaston rakenne-, LVI- ja sprinklerisuunnittelusta ja toimi tilaajan edustajana kosteudenhallintakoordinoinnissa sekä rakennesuunnittelun työmaapalveluissa.

- Keskustakirjasto-hankkeessa käytettiin tietomallinnusta poikkeuksellisen laajasti ja se on ollut keskeinen työkalu suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. On hienoa, että tämä huomioitiin tuomariston kunniamaininnalla ja yleisöäänestyksen voittona, kertoo rakennetekniikasta vastaava johtaja Juha-Pekka Smolander Rambollista.  

Keskustakirjasto-hankkeessa hyödynnettiin tietomallinnusta monipuolisesti eri suunnittelualojen ongelmien ratkaisuissa. Esimerkiksi rakenneratkaisujen valinta ja rakenteiden sijoittelu tehtiin tietomallintamalla, jotta monimuotoinen geometria ei vaarantunut. 

Tuomariston mukaan Helsingin uusi keskustakirjasto -projekti “todistaa, että mahdoton on mahdollista”.

Lue lisää Teklan sivuilta..
Tutustu Keskustakirjastoon Tekla BIM Awards -sivuilla ja katso Youtube-video.

Kuvassa: Max Levander, Johan Rosqvist ja Juha-Pekka Smolander Rambollista sekä Anniina Kortemaa Arkkitehtitoimisto ALA Oy:stä Tekla BIM Awards -palkintojenjakotilaisuudessa. 

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites