Markku Moilanen mukaan Teknologiateollisuuden hallituksen työvaliokuntaan

28 marraskuuta 2014
Ramboll Finland Oy:n toimitusjohtaja ja SKOL ry:n tuore puheenjohtaja Markku Moilanen on valittu Teknologiateollisuuden hallituksen työvaliokuntaan. Uusi luottamustehtävä on osoitus koko suunnittelu- ja konsulttialan arvostuksesta ja tarjoaa Rambollille erinomaiset mahdollisuudet päästä vaikuttamaan koko toimialan tulevaisuuteen.

— Suunnittelu- ja konsulttiala voi tarjota tuoreita näkökulmia kaikille teknologiateollisuuden painopistealueille kannattavuudesta kasvuun, kehitykseen ja kansainvälisyyteen, Markku Moilanen arvioi.

— Määrätietoisuudella, rohkeudella ja rajat rikkovalla ajattelulla meillä on täydet mahdollisuudet nostaa yhdessä Suomi uuteen kasvuun, hän jatkaa.

Teknologiateollisuus ry:n tehtävänä on huolehtia, että teknologiateollisuudella on menestymisen edellytykset kansainvälisessä kilpailussa. Suunnittelu ja konsulttitoimistojen liitto SKOL on ollut Teknologiateollisuuden jäsenjärjestö vuoden 2011 alusta.

Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Oraksen hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi. Uuden hallituksen työvaliokuntaan kuuluvat lisäksi toimitusjohtaja Pertti Korhonen (Outotec Oyj), hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa (Nokia Oyj), toimitusjohtaja Kimmo Alkio (Tieto Oyj), toimitusjohtaja Tuomas Pere (Pintos Oy), toimitusjohtaja Tauno Heinola (ABB Oy) sekä hallituksen puheenjohtaja Päivi Leiwo (Oilon Oy).

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites