Ramboll vahvasti mukana Länsimetron jatkeen suunnittelussa

23 joulukuuta 2014
Länsimetron kakkosvaiheen suunnittelun ja rakennuttajakonsultin kilpailutus on saatu päätökseen. Ramboll vastaa yhdessä Pöyryn kanssa Kivenlahden ja Espoonlahden asemien, Sammalvuoren metrovarikon ja ratalinjan länsiosan rakennesuunnittelusta, sekä yhdessä Granlundin kanssa koko rataosuuden ja asemien LVI-suunnittelusta. Toimeksiantojen arvo on yhteensä yli 9 miljoonaa euroa.

Ota yhteyttä

Kiinteistöt & rakentaminen-toimialan johtaja Juha Valtari, Ramboll Finland Oy

Juha Valtari

Johtaja, kiinteistöt ja rakentaminen
P: +358 40 090 8817

Matinkylästä Kivenlahteen rakennettavan noin seitsemän kilometrin metronpätkän rakennesuunnittelu, kalliorakennesuunnittelu sekä LVI- ja sähkösuunnittelutoimeksiannot on jaettu ratalinjalla kahteen osaan.

Läntisellä osuudella Ramboll Finland Oy toteuttaa rakennesuunnittelutoimeksiannon konsortiossa eli väliaikaisessa yhteenliittymässä Pöyry Finland Oy:n kanssa. Konsulttiryhmän toimeksiannon arvo on noin 3,3 miljoonaa euroa ja siihen kuuluu Kivenlahden ja Espoonlahden asemien, Sammalvuoren metrovarikon sekä ratalinjan länsiosan rakennesuunnittelu. Vastaavan osuuden kalliorakennesuunnittelijaksi valittiin Konsulttiryhmä Sigma.

Ratalinjan itäosalle, Finnoon, Kaitaan ja Soukan asemille valittiin rakennesuunnittelukonsultiksi Konsulttiryhmä Sigma (Finnmap Infra Oy, Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd, WSP Finland Oy, Sipti Oy ja Saanio & Riekkola Oy). Toimeksiannon arvo on n. 2,9 miljoonaa euroa. Itäosuuden kalliorakennesuunnittelusta vastaa Pöyry Finland Oy.

Molempien osien LVI-suunnittelusta vastaa Konsulttiryhmä Granlund Oy – Ramboll Finland Oy ja molempien toimeksiantojen arvot ovat n. 2,9 miljoonaa euroa.

Rakennuttajakonsultiksi valittiin Sweco PM Oy. Länsimetron kakkosvaiheen kustannuksiksi on arvioitu 801 miljoonaa euroa, ja sen on määrä valmistua vuonna 2020. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,8 miljardia euroa.

Lue lisää www.lansimetro.fi

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites