Rambollin Tapio Aho on vuoden 2015 rakennusalan diplomi-insinööri

17 huhtikuuta 2015

Lehdistötiedote 17.4.2015

Ramboll Finland Oy:n suunnittelujohtaja Tapio Aho on valittu Vuoden 2015 rakennusalan diplomi-insinööriksi. Tunnustuksen myönsi Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL. Pitkän linjan rakennesuunnittelun ammattilaisena tunnettu Aho johtaa usean merkittävän ja vaativan suomalaisen rakennushankkeen rakennesuunnittelua ja kuuluu alan huippuihin myös kansainvälisesti.

Ota yhteyttä

Juha Valtari

Juha Valtari

Johtaja, kiinteistöt ja rakentaminen
P: +358 40 090 8817

Tapio Aho

Suunnittelujohtaja, talonrakennustekniikka
P: +358 50 553 9290

Tapio Ahon yli 30-vuotista kokemusta vaativista rakennesuunnittelun asiantuntija- ja johtotehtävistä hyödynnetään parhaillaan mm. Helsingin Keskustakirjaston, Keski-Pasilan Triplan, Uuden Lastensairaalan, Jyväskylään rakennettavan Keski-Suomen uuden sairaalan sekä Kouvolan Ratamo-keskuksen rakennushankkeissa. Esimerkiksi Keskustakirjasto kuuluu rakenneteknisesti vaativimpiin Suomessa koskaan toteutettuihin hankkeisiin.

― Rakennetekninen haastavuus syntyy Keskustakirjaston sijainnista ja sen alle mahdollisesti joskus tulevasta keskustatunnelista. Osa kirjastosta on suunniteltu rakennuskieltoalueelle, joten kyseinen alue joudutaan ylittämään satametrisellä sillalla. Normaalisti siltoihin kohdistuu ajoradan kuormitus, Keskustakirjastossa se syntyy kolmesta toimistokerroksesta, Tapio Aho kertoo.

Aho pitääkin rakennesuunnittelun viime aikojen suurimpina kehitysaskeleina virheettömyyden takaavaa tietomallinnusta ja erilaisia laskentatyökaluja, jotka yhdessä mahdollistavat myös Keskustakirjaston rakentamisen.

Palkinnon perusteluissa Tapio Aho mainitaan aktiiviseksi alan kehittäjäksi, joka korostaa rakennesuunnittelun korkeatasoisen koulutuksen ja kehitystyön lisäksi hyvää yhdessä tekemisen meininkiä. Hän saa tunnustusta myös henkilökohtaisista ominaisuuksistaan; Aho on tunnettu rauhallisena ja luotettavana asiantuntijana, jolla on lisäksi organisaatiossaan tärkeä rooli nuorten suunnittelijoiden kasvattajana ja opettajana.

Tunnustus luovutettiin RILin kevätkokouksen yhteydessä perjantaina 17.4.2014 Tampereella.

RILin hallitus on myöntänyt Vuoden rakennusalan diplomi-insinöörin tunnustuksen vuodesta 1997 alkaen. Valinnan kriteereitä ovat laadukas insinööriosaaminen, suunnittelun merkityksen edistäminen, henkilön esimerkillisyys, helppo samaistuttavuus, positiivinen vuorovaikutus alalla, aktiivisuus sekä ammattikunnan arvostuksen edistäminen.

Lue lisää www.ril.fi

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites