Rambollin tuore toimitusjohtaja: fiksulla tekemisellä laadukkaampaan lopputulokseen

31 elokuuta 2021
Kestävyysteemat ovat Ramboll Finlandin 1.9.2021 aloittaneen toimitusjohtajan Maija Jokelan prioriteeteissa korkealla. Ensimmäiseksi uudessa pestissään hän aikoo kuunnella asiakkaiden toiveita ja näkemyksiä. - Aion myös tutustua uusiin työkavereihini mahdollisimman laajasti. Odotan innolla, että pääsemme yhdessä tekemään hankkeista entistä kestävämpiä.
Maija Jokela kertoo olevansa avoin ja suorapuheinen. Jotta pystymme vastaamaan ilmastohaasteisiin ja toteuttamaan hankkeet järkevällä tavalla, meidän pitää oppia ymmärtämään ja kuuntelemaan toisiamme entistä paremmin, hän sanoo.

Maija Jokela kertoo olevansa avoin ja suorapuheinen. Jotta pystymme vastaamaan ilmastohaasteisiin ja toteuttamaan hankkeet järkevällä tavalla, meidän pitää oppia ymmärtämään ja kuuntelemaan toisiamme entistä paremmin, hän sanoo.

Ota yhteyttä

Maija Jokela

Maija Jokela

Toimitusjohtaja
P: +358 40 7541345

Maija Jokela on toiminut pitkään rakennusalan konsultoinnissa, johtanut suuria hankkeita ja monialaisia asiantuntijatiimejä. Uudessa tehtävässään Jokela haluaa panostaa seuraaviin teemoihin: kestävä kehitys ja vastuullisuus, työn ja vapaa-ajan sujuva yhteensovittaminen sekä visio fiksummasta ja tehokkaammasta työnteosta.

Ennen haastattelua Jokela on jo käynyt juoksulenkillä ja saattanut tyttären koulun portille.
- Minulle on tärkeää lähteä aamulla liikkeelle, se antaa minulle virtaa. Saan voimia lapsiperheen arjesta, joka auttaa myös priorisoimaan asioita.

Jokelalle fyysinen liikkuminen on tärkeää ja hän on ulottanut sen myös työelämään.
- Olen kokeillut kuntosalipalavereita. Korona-aika lähes tuplasi askelmääräni, kun siirryimme etätöihin ja pidimme niin paljon kävelyteams-kokouksia, hän naurahtaa.

- Ajattelen, että jokaisen on tärkeää löytää arjessakin omat voimavaran lähteensä ja vaalia niitä. Toiselle se on rauhallinen lounashetki, toinen tekee tiiviimmän työpäivän ja lopettaa aikaisemmin. Ne ovat henkilökohtaisia asioita, joita hyvä työympäristö voi tukea.

Fiksumpaa, tehokkaampaa työntekoa

Jokela uskoo, että tehokkuus ja laatu kulkevat käsikädessä. Tehokkuudella hän tarkoittaa tässä sitä, että asiat tehdään kerralla oikein ja oikeaan tarpeeseen.

- Suurin osa hankkeen kokonaiskustannuksiin vaikuttavista päätöksistä tehdään jo suunnitteluvaiheessa, joten siihen kannattaa panostaa. Kun asiantuntija aloittaa suunnittelutyön, hänellä pitäisi olla selkeä näkemys, mitkä ovat asiakkaan tärkeimmät tavoitteet ja miten ne tulee priorisoida. Tässä tärkeää on avoin keskustelu ja yhteistyö asiakkaan kanssa.

Projektinjohtotaustaisena Jokela arvostaa kokonaisuuksien ja prosessien selkeyttä ja johtamista.
- Suunnitellaan ennen kuin alamme suunnitella, hän tiivistää. - Ja vaikka se kliseeltä kuulostaa, toimitaan hankkeen parhaaksi.

Jokela kannustaa ratkaisuhakuiseen otteeseen, jossa tuodaan rohkeasti esille myös mahdolliset ongelmat.
- Jotta voimme toteuttaa hankkeet mahdollisimman fiksusti, meidän pitää oppia ymmärtämään ja kuuntelemaan toisiamme. Ei istuta asioiden päällä vaan haetaan yhdessä aktiivisesti ratkaisuja.

Tämä pätee myös häneen itseensä, sillä Jokela kuvaa olevansa helposti lähestyttävä.
- Olen avoin muiden näkemyksille ja mielipiteille mutta avoin myös siinä, että puhun suoraan. Perusluonteeltani olen positiivinen. Kun eteen tulee vaikea hetki, mietin, että tästäkin selvitään ja saan uutta oppia.

Kestävyys edellä

Elinympäristömme suunnittelu monimuotoiseksi ja joustavaksi on ratkaisevan tärkeää, jotta pystymme sopeutumaan ilmastonmuutokseen sekä vähentämään ihmisten ja luonnon haavoittuvuutta. Jokelan näkemyksen mukaan suunnittelu- ja asiantuntijayrityksillä on tärkeä rooli varmistaa kestävän kehityksen ratkaisut hankkeissa.

- Rambollissa on valtavasti osaamista, jota voimme hyödyntää laajasti hankkeissa Meidän on vietävä kestävän kehityksen ratkaisuja yhä systemaattisemmin osaksi suunnittelutyötä ja sitä kautta toteutukseen. Laajaan näkökulmaan auttaa, kun työtiimeissä on mukana eri taustaisia ja ikäisiä ihmisiä.

Jokelalla on meneillään myös henkilökohtainen oppimatka kestävään kehitykseen.
- Olen ottanut YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitetta ja lähtenyt purkamaan niitä itselleni auki. Perehdyn, mitä kukin tavoite pitää sisällään ja mitä voin tehdä sen toteutumisen eteen vapaa-ajalla ja työelämässä.

Esimerkkinä hän kertoo ostavansa suuren osan vaatteistaan käytettyinä.
- Lisäksi kävelen joka paikkaan, jos on mahdollista – lenkkarit ovat lähes aina mukana laukussa.

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites