Rambollin suunnittelukohteelle RILin Vuoden silta -palkinto

14 kesäkuuta 2018
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL on myöntänyt Vuoden silta -palkinnon Oulussa sijaitsevalle Heikinkadun alikulkusillalle, jonka yleissuunnitelma ja rakennussuunnitelma on tehty Rambollissa.
Heikinkadun alikulkusilta Oulussa

Heikinkadun alikulkusilta Oulussa

Anna-Liisa Siika-aho

Yksikönpäällikkö, Oulu
P: +358 40 7076 885
M: +358 40 7076 885
Sanna Kaikkonen

Sanna Kaikkonen

Projektipäällikkö
P: +358 (40) 5957160

Kohteen ilmoitti kilpailuun Liikennevirasto, joka omassa arviossaan kiinnittää erityishuomion sillan ulkonäköön ja siihen, kuinka hyvin se sopii ympäristöönsä. Vuoden silta -palkinnolla RILin sillat ja erikoisrakenteet tekniikkaryhmä haluaa nostaa sillanrakennustaidon tasoa ja tunnettuutta maassamme.

Heikinkadun alikulkusillan alittava Kajaanintie on Oulussa keskeinen sisääntuloväylä, jonka yli kulkee päärata Oulusta pohjoiseen. Alikulku on sijoittunut hyvin ahtaaseen paikkaan hautausmaan, ratapihan ja tontin väliin, ja siitä oli muodostunut liikenteen pullonkaula. Silta oli vuosien varrella päässyt rapistumaan, joten myös rakenteet vaativat korjausta. Lisäksi sillan kohdalla oli usein tulvimisongelmia, joihin haluttiin löytää ratkaisu.

Kohde oli suunnittelun kannalta haasteellinen, eikä rata- tai katuliikennettä rakentamisen aikana saanut katkaista kuin lyhyeksi ajaksi. Alikulkuun haluttiin ahtaassa paikassa mahdollisimman paljon lisää niin leveyttä kuin korkeuttakin, sanoo siltasuunnittelun vastuuhenkilö Anna-Liisa Siika-aho Rambollista.

‒ Tilanteeseen haettiin ratkaisu, jossa siltarakenne on suunniteltu erityisen ohueksi. Rakennekorkeutta saatiin pois muun muassa sijoittamalla teräspalkit betonin sisään sekä kiinnittämällä kiskot suoraan betonikanteen joustomassan välityksellä. Näin saimme kadulle lisää alikulkukorkeutta, kertoo hanketta vetänyt projektipäällikkö Sanna Kaikkonen Rambollista.

Silta-aukkoja avarrettiin, jolloin tielle saatiin lisää kaistoja. Sillan yli rakennettiin yksi uusi raide. Koko alikulun matkalle rakennettiin tukimuureja, jotta pysyttiin ahtaassa tilassa. Alikulkuun rakennettiin hulevesiviemäröinti ja pumppaamo. Ratasillan viereen rakennettiin myös uusi kevyen liikenteen silta.

Kuva: Matti Hirvonen, Kreate Oy


Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites