Infra & liikenne

Älykäs liikkuminen

Kun kaupungeista ja niiden infrastruktuureista tulee yhä digitaalisempia, syntyy mahdollisuuksia tehdä liikennejärjestelmistä entistä tehokkaampia, kestävämpiä ja älykkäämpiä.

Nordhavnen - kansainvälinen esimerkki kestävälle kaupunkikehitykselle

Viiden minuutin kaupunki

Viihtyvyyden ja kestävän kehityksen tukemiseksi Kööpenhaminan Nordhavnista kaavaillaan ”viiden minuutin kaupunkia”, jossa kaupat, virastot, työpaikat, kulttuurikohteet ja julkisen liikenteen asemat ovat viiden minuutin kävelymatkan päässä mistä tahansa pisteestä.

Tutustu projektiin

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tutkimus: Eri kulkumuotoja yhdistävät uudet palvelut lisäävät kestävää liikkumista – julkiset suosituin matkustusmuoto

28 maaliskuuta 2019

Lehdistötiedote 28.3.2019

Rambollin toteuttamassa tuoreessa tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa maailmassa vertailtu MaaS-palvelun käyttäjien ja keskivertokaupunkilaisten matkustuskäyttäytymistä. 

Pyöräilijöitä Helsingin Baanalla

Pyöräbaanoihin investointi tuottaa sijoituksensa moninkertaisesti takaisin

14 kesäkuuta 2019

Pyöräilyn suosion kasvattaminen tuo kaupungeille lukuisia etuja. Ilmasto- ja terveyshyötyjen lisäksi tulevat taloudelliset säästöt. Jokaisen pyöräväyliin sijoitetun euron on arvioitu tuottavan lähes kahdeksan euron hyödyt. 

Palvelut pähkinänkuoressa

Rambollin sadan älykkään liikkumisen asiantuntijan tukena on 2 700 rakennusasiantuntijaa, jotka tarjoavat neuvontaa rakennusprojektien kaikilla osa-alueilla ympäri maailmaa.

390 kilometriä

Kööpenhaminan pyöräteiden pituus yhteensä

500 kilometriä

Kööpenhaminan 28 superpyörätien yhteenlaskettu pituus.

52 %

Norjassa joulukuun 2017 myytyjen uusien sähköautojen markkinaosuus.

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites