Gösta Serlachiuksen taidemuseon paviljonki

Gösta Serlachiuksen taidemuseon paviljonki c Timo Nieminen

Gösta Serlachiuksen taidemuseon paviljonki c Timo Nieminen

Lähetä viesti

Lauri Blom

Aluepäällikkö, kiinteistöprojektinjohto, Keski-Suomi
P: +358 40 773 9881

Vuoden 2014 kesänä avattiin Gösta Serlachiuksen taidemuseon laajennusosa, paviljonki. Ramboll vastasi useita palkintoja voittaneen puurakennuksen geosuunnittelusta, rakennuttamisesta ja valvonnasta.

Hanke lähti liikkeelle taidesäätiön halusta esitellä paremmin laajoja kokoelmiaan. Tarkoitus oli myös lisätä vaihtuvien näyttelyiden määrää. Näihin tarkoituksiin eivät vanhat ahtaiksi käyneet tilat sopineet.

Paviljongin rakennuttaminen alkoi avoimella suunnittelukilpailulla, josta muodostui osallistujamäärältään suurin Suomessa järjestetty. Kilpailun voitti espanjalainen arkkitehtitoimisto MX_SI. Varsinaiset rakennustyöt aloitettiin vuonna 2012.

Uusi laajennus on ainutlaatuinen puurakennus, jossa ei ole yhtään suoraa seinää tai kulmaa. Paviljongin perusrakenteena on yli sata liimapuukehää, jotka kantavat rakennusta ja antavat sille sen ominaisilmeen. Puumateriaalien käsittelyssä oltiin erittäin tarkkoja. Kaikki rakenteet suojattiin tiiviillä muovisuojauksella jo tehtaalla. Puupintojen lisäksi ulkoasua rytmittää lasi. Lasia käytettiin muun muassa vuonna 1935 valmistuneen kartanon ja uudisosan yhdistävän käytävän rakentamiseen.

Valmis paviljonki on 5700 neliömetrin suuruinen rakennus, josta näyttelytilaa on noin 1000 neliömetriä. Rakennuksessa on kolme erikokoista näyttelytilaa, ravintola, juhlasali, museokauppa, henkilökunnan toimistotilat ja säilytystilat kokoelmille. Paviljonki täyttää kaikki toteutuksen Terve talo -kriteerit.

Paviljonki moninkertaisti taidemuseon näyttelytilat ja toimii alueen uutena sydämenä. Arkkitehtuuriltaan ja työjäljeltään se on korkeatasoinen ja historiallisen alueen arvoja kunnioittava rakennus. Se on myös erinomainen esimerkki eurooppalaisesta yhteistyöstä.

Vuonna 2014 Göstan paviljonki voitti useita palkintoja erinomaisen arkkitehtuurin ja rakennuttamisen ansiosta. Se palkittiin muun muassa vuoden puurakennuksena ja vuoden projektina. Tuomariston mielestä Ramboll toimi projektissa erinomaisesti.

– Göstan paviljongissa arvostimme erityisesti projektin erinomaista onnistumista tavoitteiden, aikataulun ja kustannusten osalta. Luova muutos- ja ristiriitatilanteiden johtaminen vaikutti myös valintaan, tuomaristo perusteli yksimielistä päätöstään.

Projektissa opittiin, kuinka vaativan kohteen rakentamisessa voidaan perinteisellä jaetulla urakalla tehdä yhteistyötä ja saavuttaa lopputulos ilman ristiriitoja.

– Hankkeen osalta ehkä merkittävintä oli, ettei rakennus ole pelkästään taiteen esilletuontia varten vaan se on myös itsessään taideteos. Varmastikin kaikki projektiin osallistuneet sisäistivät ajatuksen, että tällainen hanke osuu kohdalle vain kerran, projektipäällikkö Lauri Blom Rambollista kertoo.


Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites