Hotelli St. George

Lähetä viesti

Veli-Matti Kantonen

Projektipäällikkö, Rakennesuunnittelu, Espoo
P: +358 40 512 9486

Janne Tanskanen

Projektipäällikkö, Kiinteistöprojektinjohto, pääkaupunkiseutu
P: +358 40 509 3302

Helsingin keskustaan avattiin vuoden 2018 keväänä uusi luksusluokan hotelli. Historiallisesti arvokas rakennus on alkujaan 1800-luvulta ja on viime vuosina toiminut toimistorakennuksena. Ramboll vastasi Yrjönkadulla sijaitsevan hankkeen rakennuttajakonsultin tehtävistä kehitys-, suunnittelu- ja toteutusvaiheessa sekä rakennesuunnittelusta.

Vanha kiinteistö aiheutti haasteita niin suunnittelijoille kuin rakentajillekin. Rakennuksesta ei esimerkiksi ollut kattavia vanhoja suunnitelmia ja rakenteita oli muuteltu vuosien aikana usein eri tavoin. Ensimmäiset rakenteelliset yllätykset tulivat vastaan jo vanhojen tilojen purkuvaiheessa.

– Vanhaa rakennusta purkaessa tulee aina vastaan yllätyksiä, joita ei suunnitteluvaiheessa voida huomioida. Oman vaikeutensa toi ahdas keskustatontti, jossa ei ole juurikaan varastotilaa ulkona, ja jonka vieressä kulkee vilkasliikenteinen Lönnrotinkatu. Hankkeessa korostui lisäksi viimeistelytöiden vaadittu korkea taso, toteaa projektipäällikkö Harri Kemppainen.

Erittäin vanha rakennus aiheutti haasteita myös modernin talotekniikan asennuksessa.

– Nykyvaatimusten mukaisen talotekniikan vaatimien tilojen ja reittien löytäminen on haastavaa vanhassa sokkeloisessa rakennuksessa, jonka käyttötarkoitus muuttuu remontin yhteydessä. Rakennus suunniteltiin ja rakennettiin S1 sisäilmaluokituksen mukaan. Lisäksi vaatimuksena oli LEED- ympäristöluokituksen platina taso. Rakennusautomaatioon on yhdistetty valaistuksen ohjaus KNX- tekniikalla, joka aiheutti myös omat haasteensa, kertoo Rambollin LVIA-valvoja Joni Piltti.

Projektin haasteet saatiin selätettyä suunnittelijoiden, toteuttajien, käyttäjän ja tilaajan edustajien tiiviin keskinäisen yhteistyön avulla. Keskustelua käytiin toimijoiden kesken aina hotellin valmistumiseen asti. Hankkeen läpivientiä auttoivat myös ennakkoon tehdyt kattavat historialliset selvitykset.

Valmis hotelli sisältää kahdeksan kerrosta, joissa on 148 hotellihuonetta ja 5 sviittiä. Lisäksi hotellista löytyy kattavat spa-tilat, pieni kuntosali, bar & deli ja runsaasti kokoustiloja. Sisäpihalle rakennettiin lasikattoinen talvipuutarha, jonka inspiraationa ovat toimineet 1700- ja 1900-luvun konservatoriot. Hotellin kivijalassa sijaitsee myös ravintola.

St. George on Kämp Collection Hotels Oy:n korkeatasoinen kansainvälinen hotelli, joka täydentää hyvin Helsingin laadukasta hotellitarjontaa. Hotelli houkuttelee liikematkustajia ja lomailijoita kotimaasta sekä ulkomailta. Siellä yhdistyy erinomaisesti suomalainen historia ja nykypäivän luksus.


Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Muut

Muut