Projektit

Me elämme projekteista. Olivatpa hankkeet suuria tai pieniä, ne ovat aina merkittäviä meille ja asiakkaillemme, mutta myös koko yhteiskunnalle. Olemme sitoutuneet kehittämään ihmisten ja luonnon hyvinvointiin tähtääviä luovia ja kestäviä ratkaisuja.


Keski-Suomen UUMA

Lentotuhkan hyvällä lujuuskehityksellä parannetaan tien kantavuutta ja kiviainesta paremmalla lämmöneristävyydellä routaongelmia. Jämsän alueen UUMA- eli uusiomaarakentamisen hankkeessa hyödynnetään UPM-Kymmenen Kaipolan ja Jämsänkosken tehtaiden voimalaitosten lentotuhkaa tierakentamisessa – yhteensä hankkeessa syntyy noin 17 km erilaisia tuhkarakenteita 12 000–20 000 tonnista lentotuhkaa.

Tikkurilankoski

Vantaan Tikkurilankosken pato oli menettänyt toiminnallisen perustansa ja oli kunnostuksen tarpeessa. Pato hankaloitti uhanalaisen meritaimenen nousua Keravanjoen yläjuoksulle ja esti pohjaeliöstön liikkumisen eikä enää vastannut alueen virkistyskäytön tarpeita. Padon osittainen purku aloitettiin keväällä 2019.

Allas Sea Pool

Ramboll toimi Helsinkiin rakennetun uniikin kylpylä- ja kulttuurikeskuksen pääurakan rakennuttamis- ja valvontatehtävissä sekä rakentamisteknisenä asiantuntijana.

Iso Roobertinkatu

Iso Roobertinkadun peruskorjauksessa kävelykatu kunnostettiin viihtyisäksi ja toimivaksi kauppakaduksi sekä sen kaupunkikuvallista ilmettä nostettiin. Projekti oli investointien ilmastovaikutuksia arvioivan hankkeen sekä Ilmastokatu-hankkeen pilottikohde. 

Pasilan läntinen lisäraide

Suomen toiseksi vilkkaimmalle rautatieasemalle rakennetaan kokonaan uusi raide ja asemalaituri. Raidehanke toteutetaan osana Keski-Pasilaan nousevan Tripla-keskuksen työmaata.

E18 moottoritie

Tiehallinnon E18 Muurla–Lohja-hankkeessa rakennetaan muun muassa 51,3 km uutta moottoritietä, seitsemän moottoritietunnelia yhteispituudeltaan 5,2 km, kahdeksan eritasoliittymää ja 48 siltapaikkaa.

Rauman meriväylän ja sataman syventäminen

Kaksi avovesikautta kestäneet rakennustyöt valmistuivat joulukuussa 2017, ja väylä saatiin otettua käyttöön 12 metrin kulkusyvyisenä (ent. syvyys 10 m) suunniteltua aikataulua aiemmin. Ramboll toimi hankkeessa mm. rakennuttajakonsulttina ja valvontatehtävissä.

Alakivenpuisto

Helsingin Myllypurossa sijaitseva Alakivenpuisto on merkittävä uudentyyppinen, ylijäämämaiden hyötykäyttö- ja viherrakentamisen koekohde. Puisto on rakennettu ekologisesti kestävin periaattein ja se edustaa Helsingin kaupungin strategian mukaista uutta luonnonmukaista ja resurssitehokasta viherrakentamisen tapaa.

Uusi lastensairaala

Uusi lastensairaala otettiin käyttöön syyskuussa 2018 Helsingin Meilahdessa. Vaativan erikoissairaanhoidon lastensairaala hoitaa lapsia kaikkialta Suomesta.

Kankaan kanava

Kankaan paperitehtaan kanavaan johdetaan hulevesiä ja se toimii myös Kankaan keskeisen alueen tulvareitin päätepisteenä. Hankkeen tavoitteena oli muokata alueesta älykäs kaupunginosa, jossa asutaan, työskennellään, opiskellaan ja viihdytään. 

Hakkarin urheilukentän perusparannuksen suunnittelu

40 vuotta vanhan Hakkarin urheilukentän perusparannuksella taattiin yleisurheilun ja jalkapallon harrastaminen vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kokkolan meriväylä ja satama

Hanke käsittää nykyisen Kokkolan 13,0 metrin väylän syventämiseen liittyvät ruoppaus- ja läjitystyöt sekä väylän merkintään liittyvät turvalaitetyöt.

Vantaan Kirjastopuisto

Vantaan Tikkurilassa keskeiselle paikalle rakennettu Kirjastopuisto on vantaalaisten kohtaamispaikka. Aiemmin pysäköintialueena toiminut sorakenttä koki valtavan muodonmuutoksen, kun alueelle rakennettiin uusi, toiminnoiltaan korkeatasoinen ja monipuolinen puisto. 

Seinäjoki-Oulu-ratahanke

Seinäjoen ja Oulun välisen ratayhteyden parantaminen lisää turvallisuutta, lyhentää matka-aikoja ja parantaa tavaraliikenteen kilpailukykyä. Ratahanke on  yksi Rambollin rautatiesuunnittelun merkittävimmistä työkohteista.

Volvo Trucks Center

Vuonna 2016 valmistunut Volvo Trucks Center on Volvon uudenaikaisin palvelukeskus Vantaan Viinikkalassa.  Toimipisteessä sijaitsevat Volvo Group Truck Centerin ja Bus Centerin myynti- ja huoltotilat, huoltokoulu sekä Volvo Finland Ab:n toimitilat. Ramboll vastasi kohteen kokonaissuunnittelusta sisältäen arkkitehti-, rakenne-, lvia, sähkö, geo- ja liikennesuunnittelun. 

Niittykummun metrokeskuksen alue

Espoon Niittykumpuun on rakennettu uusi metrokeskus, ja sen myötä alueen kaupunkirakenne tiivistyy edelleen. Ramboll oli mukana ratkaisemassa tiivistyvän maankäytön luomaa haastetta.

Santalahden rantapuisto

Santalahden rantapuiston hankkeen tavoitteena oli rakentaa toiminnallinen aluepuisto, jossa otetaan huomioon myös mahdollisuus suurten ulkoilmatapahtumien järjestämiseen.

Tampereen Kansi ja Areena

Tampereen ratapihan päälle rakennettava Kansi ja Areena yhdistää samaan rakennuskompleksiin asuntoja, hotellin, mittavan jääkiekkoareenan ja avaria tiloja kulttuuri- sekä messutapahtumille. SRV Rakennus Oy:n jättihanke on erittäin vaativa sekä suunnittelun että toteutuksen näkökulmasta.

Vuosaaren sataman rakentaminen ja meriväylän syventäminen

Suomi sai uuden ulkomaankaupan pääsataman 28.11.2008 alkaen, kun Vuosaaren satama vihittiin virallisesti käyttöön. Merkittävä osa Suomen viennistä ja tuonnista kulkee Vuosaaren kautta. Satama myös rauhoittaa kantakaupungin liikennettä sekä vapauttaa uusia alueita asunto- ja liiketilarakentamiselle Jätkäsaareen ja Sompasaareen. 

Ramboll Village

Rambollin uusi monitoimitila eli Ramboll Village on korkealaatuinen, turvallinen ja inspiroiva työympäristö yli tuhannelle rakennetun ympäristön parissa toimivalle asiantuntijallemme. Moderni ja energiatehokas toimitalo sijaitsee Turunväylän ja Kehä I:n läheisyydessä, osoitteessa Itsehallintokuja 3.     

Tripla

Helsingin Pasilaan vaiheittain valmistuva Tripla on yksi Suomen haasteellisimmista rakennushankkeista.   

Espoo, pääkonttori

Espoo, pääkonttori
PL 25, Itsehallintokuja 3
FI-02601 Espoo
Tel:020 755 611 - Fax 020 755 6201

Mail: info@ramboll.fi

Other sites

Other sites